Lamalla on henkinen puolensa

Kuva

Kuuluisin kuva 1930-luvun lamasta: Siirtolaisnainen USA:ssa 1936.

Suomessa on pakko tehdä muutoksia taloutemme perusrakenteisiin. Siihen on selvät syyt, mutta syitten mainitsemisen ei pitäisi johtaa syyllisten etsintään. Emme kaipaa syntipukkeja taloudelliseen kehitykseen, johon kaikki olemme osallistuneet tavalla tai toisella – jos ei muuten, niin olemalla tekemättä mitään. Syntipukkien etsiminen lisää ahdistuneisuutta eikä johda mihinkään positiiviseen tulokseen.

Kaiken lisäksi koemme asemamme todellista kovin paljon huonommaksi. Yhä edelleenkin Suomi on pärjännyt Pisa-tutkimuksissa erinomaisesti ja yhä edelleenkin olemme yksi maailman vähiten korruptoituneita maita. Asumisväljyytemme, terveytemme ja siten elinikämme on koko ajan kasvanut. Liikenneolot – tietoliikenne mukaan lukien – ovat huimasti parempia kuin vain joitain vuosikymmeniä sitten.

Syyttelyn ja syyllistämisen asemesta tarvitsemme reippautta ja positiivisuutta. Tilanteemme ei ole alkuunkaan niin paha, että tarvitsisimme jotain talvisodan henkeä. Pelkkä arkinen työnteko riittää.

Joten: hyvää joulua ja parempaa alkavaa vuotta!

Juha Vahe

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s