Roskapuhetta asuntosijoittamisesta

Luin suurella ällistyksellä linkissä olevan Talouselämä-lehden kirjoituksen asuntosijoittamisesta. Äkkipäätä en muista vuosiin nähneeni yhtä asiantuntematonta tekstiä. Kun olen TE:n toimitukseen lähettänyt ilmaiseksi kirjamme, olisiko sitä kannattanut jopa lukea, vaikkei se valitettavasti ole Talentumissa kustannettu?

TE:n artikkelin puutteita:

Lue loppuun

Joulusatu

Olipa kerran €ino ja $imo -nimiset serkukset. Poikien aika oli mennyt ryypätessä ja rällätessä, joten pojat olivat pahasti velkaa Peking-nimiselle isolle pojalle.

Velka painoi serkusten mieltä, kunnes he keksivät mielestään hienon ratkaisun. Pojat ottivat Monopoli-pelin leikkirahat ja lisäsivät leikkirahoihin aika tukun nollia. Uutta valuuttaa he kutsuivat eudoriksi. Lue loppuun

Kiinassa tapahtuu kivoja!!

Olen blogeissani moneen kertaan puhunut Kiinan ongelmista, siellä tapahtuvasta potentiaalisesta petoksesta ja sijoittajille annetusta väärästä informaatiosta.

Huomattavaa Kiinan taloudessa on se, että sen talouskasvusta huomattava osa tulee a) viennistä ja b) rakentamisesta. Näistä ensimmäinen vaihtoehto alkaa olla hieman heikossa hapessa, kun Euroopassa negatiiviset stimulukset ovat lähteneet käyntiin ja Kiinan vienti Eurooppaan vetää heikosti. Toista vaihtoehtoa on ammennettu sillä periaatteella, että ensin tehdään BKT-tavoite ja sen jälkeen rakennetaan tarpeeksi, että tavoite täyttyy. Tämän suunnitelmaohjauksen ansiosta Kiina on nyt täynnä tyhjiä kaupunkeja ja kerrostaloja. Kiinalaiset ovat sitten spekuloineet kiinteistöillä ja ostaneet/rakennuttaneet velkarahalla kiinteistöjä, mutta nyt hinnat ovat jopa virallisestinkin tietojen mukaan kääntyneet laskuun.

Kiinan talouskasvu on siis nyt todella heikossa hapessa ja kysymys tämän jälkeen kääntyy siihen, että mitkä implikaatiot tilanteella ovat globaalin sijoittajan kannalta.  Pelkän Kiinan osalta merkithän sieltä poissa pysymiseen sijoittajien osalta ovat olleet selvät pitkän aikaa, mutta tilanne on sellainen, että joitain globaaleja implikaatioita Kiinan asuntokuplan puhkeamisen vuoksi pitäisi jo nähdä.

Spekulaation on tietysti joku rahoittanut, kuten esim. USA:n kiinteistö kuplan aikana. Tämän ovat tehneet läpinäkymättömät kiinalaiset finanssitoimijat, joiden kytkökset USA:n ja Euroopan pankkeihin eivät ole välttämättä täysin selvillä.

Aihetta huoleen on lisää, sillä Bloomberg on löytänyt Kiinan finanssisektorin informaatiossa epäyhtäläisyyksiä. Pieni ote tekstistä“Disparities like this suggest lenders may have bigger risks than they’ve disclosed publicly, says Charlene Chu, a banking analyst at Fitch Ratings Ltd. in Beijing”

Huomattavaa on vielä se, että kyse on maailman toiseksi suurimmasta pankista markkina-arvolla mitattuna. Jokaisen sijoittajan tulee siis tällä hetkellä varautua siihen, että Kiinasta saattaa ensi vuonna kantautua todella ikäviä uutisia.

Oma veikkaukseni on se, että jossakin vaiheessa jokin Eurooppalainen tai Yhdysvaltalainen pankki ilmoittaa Kiinan tappioista kaiken muun Euroopan skeidan päälle. Sen jälkeen alkaa sirkus ja markkina yllättäen liikkuukin Kiinan uutisten mukaan.

Kiinantajua…?

Kirjoituksiani seuraavat lukijat saattavat tietää, että pidän Kiinaa maailman huonoimpana sijoituskohteena. Eilen olikin tosi kivaa ja hauskaa, kun sain jopa tänne Ruotsiin asti kirjeen eräältä sijoituspalveluja tarjoavalta yritykseltä. Kirjeen sisällä oli ks. toimijan lehti ja kannessa Kiinaa hehkuttava otsikko. Lue loppuun

Miksi Kiina on maailman huonoin sijoituskohde?

Takana on noin 10 % nousu viikon takaisista pelokkaista tunnelmista ja nyt on mukava tehdä salkun allokaatioon muutoksia, mm. rotaatioita eri sijoitustyylien ja sijoitusluokkien välillä. Tällä luodaan reservejä ja käydään taas muhkeaan saaliiseen kiinni, kun sen aika koittaa.

On myös hyvä aika muistuttaa siitä, että talouskasvu ei ole sama asia kuin pörssikurssien nousu. Lue loppuun