Viime syksynä tyhjensin äitini asuntoa hänen tavaroistaan. Kohtuuden nimessä on myönnettävä, ettei äitini ollut mikään hamstraaja, mutta toisaalta 100 vuoden mittaisen elämän aikana tavaraa kertyy.
Asunnon tyhjentämisessä keskeinen apuväline oli roskis. Sinne meni lukuisa joukko lahjoja, joita hän oli saanut elämänsä aikana. Kovin monen lahjan antaja olin minä itse.
Meillä hyvinvointivaltion kansalaisilla on tapana ilmaista kiintymystämme muutaman kerran vuodessa antamalla läheisillemme krääsää, jota saadessamme kiittelemme ja ihastelemme ja lykkäämme sen jälkeen tavaran pölyttymään komeron nurkkaan.
___________________________________________________________________
Toisaalla eräälle pariskunnalle syntyi esikoislapsi. Ennestään pariskunnalla oli pieni koira, joka tuli vauvalle mustasukkaiseksi, kun koira ei enää saanutkaan olla huomion keskipisteenä.
Lääkkeeksi mustasukkaisuuteen pariskuntaan otti huomaamatta koiran omia leluja, kääri ne pakettiin ja livautti paketin vieraalle, joka oli tullut katsomaan vauvaa. Koiran killittävien silmien edessä paketti avattiin suurieleisesti ja kas kummaa, sieltä löytyi esine, jonka koira tunnisti leluksi ja jossa oli jopa miellyttävä, tuttu haju.
Koirat elävät hetken kerrallaan eivätkä mieti, missä on toinen samannäköinen lelu. Luultavasti me ihmiset olisimme onnellisempia, jos meillä olisi tuon pikkukoiran kyky nauttia joka hetkestä uutena ja ainutlaatuisena kokemuksena.
Koska tämä on taloussivusto, minun pitänee toivoa, että joulumyynti sujuu odotusten mukaan ja kulutus ensi vuonna ei osoita laman merkkejä. Kuitenkin minun on pakko todeta, että pilapiirtäjä Kari Suomalaisen kuuluisimman piirroksen ”Joulukatu eli kuokkavieras syntymäpäiväkesteissä ” ilmestymisestä on kulunut jo 58 vuotta.
Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!
Juha Vahe
